Vihreä pitkäkoipi okalukki on vuoden hämähäkkieläin 2016
Hämähäkkieläinten uhanalaisuutta selvittävä hämähäkkityöryhmä on valinnut okalukin (Lacinius dentiger) Suomen vuoden hämähäkkieläimeksi 2016. Vuoden hämähäkkieläin valittiin nyt kolmatta kertaa. Hämähäkkityöryhmä ja Suomen ympäristökeskus keräävät okalukista yleisöhavaintoja. Parhaiten okalukit ovat havaittavissa kesän loppupuolella heinä-elokuussa.
Huomiota herättävän näköinen, vihreä ja piikikäs okalukki löytyi Suomesta ensimmäisen kerran vuonna 2013 kotkalaisesta metsiköstä, johon sen arveltiin kulkeutuneen Venäjältä tuodun puutavaran mukana. Lajin levinneisyyden Suomessa oletettiin tuolloin rajoittuvan vain kyseiseen metsikköön, koska sitä ei etsinnöistä huolimatta lähialueilta löydetty. Syksyllä 2015 yksi lajin yksilö löytyi kuitenkin yllättäen Imatralta.

Loppukesä on paras ajankohta lajin havainnointiin
Okalukit kuoriutuvat munasta keväällä tai kesän alussa ja kasvavat kokoa kesän ajan. Helpoiten okalukit ovat havaittavissa kesän loppupuolella, jolloin ne ovat aikuisia. Lajin tarkkoja esiintymisaikoja Suomessa ei tunneta, mutta lähes aikuisia yksilöitä on tavattu heinäkuun loppupuolella, aikuisia aikaisimmillaan elokuussa. Okalukkeja voi löytää pitkälle syksyyn asti. Mitä nuorempia okalukit ovat, sitä enemmän ne todennäköisesti viihtyvät karikkeen seassa, ja ovat siksi aikuisia huomaamattomampia.
Muualla Euroopassa okalukki on levinnyt laajalle, mutta esiintyy paikoittaisena, eikä ole missään kovin yleinen. Suomen lähialueilla okalukkia esiintyy Venäjällä, mutta Ruotsissa tai Norjassa sitä ei ole tavattu.

Okalukki viihtyy puiden rungoilla
Okalukki on suurikokoinen, pitkäjalkainen, piikikäs ja väritykseltään muihin suomalaisiin lukkilajeihin verrattuna poikkeuksellinen, koska sen selkäpuoli on sävyltään oliivinvihreä tai -harmaa. Aikuisen okalukkinaaraan ruumiin pituus on 7,2–9,2 mm ja koiraan 4,5–6,6 mm. Lukkien ruumis on yhtenäinen, eli niillä ei ole vyötäröä, toisin kuin hämähäkeillä. Okalukin kaksi silmää sijaitsevat ruumiin selkäpuolella koholla olevassa silmäkummussa. Okalukin selkäpuoli, jalkojen harjanteet ja silmäkumpu ovat piikikkäät. Erikoisesta ulkonäöstään huolimatta okalukki on ihmisen kannalta täysin harmiton, kuten muutkin lukkilajit.
Okalukki viihtyy avoimissa metsissä, puistoissa ja puutarhoissa. Laji lepäilee päivisin tavallisesti puiden rungoilla, usein johonkin kaarnankoloon painautuneena, jolloin se suuresta koostaan huolimatta voi olla melko huomaamaton hyvän suojavärityksestä ansiosta.
Koska okalukin ulkonäkö on huomiota herättävä, on todennäköistä, että lajia ei kovin laajalti ja yleisenä Suomessa esiinny – muuten siitä olisi varmasti enemmän havaintoja. Okalukin levinneisyysalueen selvittämiseksi toivommekin nyt luonnossa liikkuvilta tarkkaavaisuutta ja ilmoittamaan meille löytönsä tästä melko helposti tunnistettavasta lukista.
Havaintoihin pyydetään liittämään valokuva tai yksilö näytteeksi. Havainnon yhteydessä tulisi ilmoittaa ainakin havaintopaikka mahdollisimman tarkasti, havaintopäivämäärä ja havaitsijan nimi. Havainnot voi ilmoittaa Suomen ympäristökeskukseen joko sähköpostitse: annika.uddstrom (at) ymparisto.fi tai postitse: PL 140, 00251 Helsinki.

 

Kirjallisuutta:
Martens, J. 1978: Spinnentiere, Arachnida: Weberknechte, Opiliones. Die Tierwelt Deutschlands 64. — VEB Gustav Fischer Verlag, Jena. 464 s.
Uddström, A., Rinne, V. & Pajunen, T. 2013: Opiliones new to Finland and an updated checklist. — Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 89: 1–3.
Uddström, A. & Rinne, V. 2016: Suomen lukit ja valeskorpionit. — Hyönteistarvike Tibiale Oy, Helsinki. 224 s.